tiistai, 26. tammikuu 2010

Kauhea hinku tilata jotain kevätuutta...

Kevätkuvastot on selattu tuhanteen kertaan läpi ja viime viikolla tulikin sekä Ellokselta että Hennesistä jo alelappujakin, kun en ole vielä reagoinut uutuuskuvastoihin (eli tilannut). Tähän asti olen pitäytynyt tilaamasta mitään heikossa rahatilanteessani, mutta päätökseni alkaa horjua...

Tässä KoneHelsinki-farkut, jotka vois olla aika kivat...

Platoopohjaiset iiiihanat niittisaapikkaat Ellokselta. (Jossa myös muutenkin aivan jumalaisen ihania kenkiä! Taas!)

Näistä paidoista haluaisin ainakin ihan keskimmäisen valkoisen ja vaikka molemmat olkapääniitilliset (valkoinen ja harmaa) paidat.Eli keskirvin ;)  Nämäkin Ellokselta.

H&M:ltä haluaisin jotain Sonia Rykieliä, kun missasin kaikki Jimmy Choot (vaikka se ei korvaakaan menetystä, olisin tosiaani halunnut omistaa Choota, odotin sitä kuukausia...) ja oli siellä kevätkuvastossa muutakin, mitä haluaisin.

Tällaisia perusneuletakkeja haluaisin, ainakin tuon kuvassa olevan ja vaikka valkoisenkin. Näitä ei voi koskaan olla liikaa.

Helppo kesämekko, jossa terassiturvotuskaan ei näkyis ;)

Lisäksi voisin tilata ne seeprakuvioiset leggingsit, jotka oli Elloksella. Heh, muistan vielä sen ajan, kun sanoin, että mut saa ampua, jos erehdyn käyttämään tavallisten perusmustien leggareiden sijaan jotain... No, just tollasta ;) Niin se mieli muuttuu!

Mutta positiivinen asia on: Olen nainen ja voin aina muuttaa mieleni!!!

Niin, siskot<3

tiistai, 19. tammikuu 2010

Provinssi 2010.

Fiilistelen jo tulevaa kesää ja vaikka varmaankin muuten koko kesä menee töissä (tai siis toivottavasti niitä on!), on ainakin Provinssiin PAKKO PÄÄSTÄ! <3

 

maanantai, 18. tammikuu 2010

Arvontaa, jos kiinnostaa ;)

Toisessa blogissa on käynnissä arvonta, jota kannattaa käydä tsekkailemassa. Mä puolestani tein itelleni ihanan kasvonaamion, joka naamassa tässä istun datailemassa :P Kohta kirjastoon, jahka kahvit on juotu. Tänään on hyvä päivä<3

sunnuntai, 17. tammikuu 2010

Tää ainakin on kivaa (tässä pivässä)

Koska edellisessä postauksessa kaikki vaan vitutti, niin oli pakko tulla listaamaan jotain positiivistakin tälle päivälle ;)

#591 Sitting on your freshly made bed and admiring your work after cleaning your room

 

sunnuntai, 17. tammikuu 2010

Aivan hirvee hedari...

...joka ei valitettavasti johdu edes krapulasta. En tajua miksi mulla nyt on pää kipee, kun ei se normaalistikaan ole kuin ehkä kaks kertaa vuodessa. Siis ei yleensä edes siinä krapulassa ;)

 

En oo nyt muutamaan päivään postannu, vaikka tarkoitus on ollut päivittää tätä aika lailla säännöllisesti. Sellaiset blogit, joita päivitetään harvoin, ovat ehkä maailman vittumaisimpia. Mun mielestä. No joo. Torstaina oli (taas) vapaata, voi tätä osa-aikaisen "onnea". Pomo lupasi keväämmälle lisää tunteja, mutta se riippuu kyllä siitä, miten muuten myynti nousee. Nyt on tosi hiljaista kaupan alalla. No, torstaina tuli Postista Wiille joku Band hero Metallica -juttu, jonku tuo kultsi oli tilannu ja sitähän oli pakko tietysti testata ;) Normi Band hero meillä jo onkin. Rummut rocks, kitara not. Siis mun tapauksessa. Tolla toisella taitaa olla just päin vastoin.

Perjantai oli hassu päivä. Kävin viemässä koululle opintotoimistoon kappaleen mun opinnäytetyöstä ja samalla olisin jättänyt myös mun opinäytetyön ohjaajale, mutta sehän ei ollut paikalla. Poislähtiessäni alakerran kahviosta kuului tuttuja, mutta sinne kuulumattomia ääniä ja siellähän oli kaks mun entistä työkaveria toiselta paikkakunalta. Yllätys oli suuri, mutta selitys normaali: koulutukseen olivat tulleet. Suustanihan sitä jäin kiinni sitten ;) Sietä jatkoin matkaa yhteen korkeakoulukirjastoon (palauttelemaan) ja siellä oli töissä yksi mun kaveri! Oli aloittanut samalla viikolla kuukauden sijaistusta. Onnea hänelle, mutta hitto olisinko itse halunnut sinne (jos ylipätään olisin tienyt, että sinne on haettu ketään :D). Sinne jäin sitten vielä enemmän suustani kiinni, vaikka asiakkaat kovasti koittivatkin häiritä meidän juttutuokiota ;) Pian sine pölähti myös yksi mun luokalla ollut tyttö, joka valmistuu kai aikaisintaan joskus ensi jouluna. Kiva oli tavata häntäkin pitkästä aikaa ja vaihdella kuulumisia. Pakko oli kuitenkin jossain vaiheessa jatkaa matkaa, kun piti vielä käydä kotona nopeasti syömässä ja mennä iltaan töihin. Ennen sisälle menoa käväisin postilaatikolla ja siellä odotti iloinen yllätys: sain valmistujaislahjan ystävältäni toiselta paikkakunnalta<3 Töissä oli hyvä mieli.

Perjantaina jatkoin töistä suoraan kaverini synttäreille. Mulla oli aika hvä lahja ;) Kaverini oli toivonut lahjaksi miestä, (ei saanut) kuten taisin jo aiemminkin mainita, mutta mun mieskortti kirvoitti kyllä naurut. Aluksi synttäreillä oli Party Liten kynttiläkutsut, jonka jälkeen muuta kahvittelua ja vapaata seurustelua. Sain/jouduin myös pitelemään vauvaa. Lapset ei todellakaan ole mun juttu. Tästä saatan joutua vielä avautumaan joku kerta. Kissa sen sijaan oli ihana mutta sen karvojen löytäminen meidän huushollista vielä viikko vaatteidenpesun jälkeen on aina vähemmän ihanaa. Illalla, kun muut vieraat oli kotiutuneet, katsottiin synttärisankarin kanssa yksi jakso Greyn anatomiaa, jonka hän minulle ystävällisesti oli tallentanut boksille. Eipä tuon olis tarvinnut, mutta olihan se aika kivaa :) Meidän oli ollut tarkoitus lähteä baarittelemaan muiden vieraiden häivyttyä, mutta koska kaverini oli edelleen jonkin verran flunssassa, päätimme siirtää menon ensi viikonloppuun ja juhlia samalla valmistumista. Salaa olin tyytyväinen, koska mulla oli töitä lauantaina, joten olisi täytynyt olla aika lailla mehulinjalla ja tulla suht. ajoissa kotiinkin.

Kotiuduttani luin pari aukeamaa hyvää kirjaa (tai siltä se ainakin näin alussa vielä vaikuttaa) Uinuvien kirjojen kaupunki ja sit maate. Ukko tuli kotiin aamuseitsemältä ;) Mulla soikin pian sen jälkeen kello ja valmistautumaan lauantain työpäivään...

Ai niin, jouduin tosiaan tilaamaankin sietä Party Litelta jotain, kun en kehdannut olla tilaamattakaan. Sen mun synttärisankarin kaverin äiti oli esittelijänä. Jos tuo merkki on tuttu,niin tiedätte, että nuo kynttilät on aivan helevetin kalliita eikä niissä mun mielestäni ole juurikaan eroa tavallisiin kynttilöihin, vaikka kai niissä jotain eroa pitäisi olla. Laadukkaampia tai jotain. Ainoa, mitä mä muistan, on se, että nuo PartyLitet ei pala niin kuumina kuin normaalit kynttilät. En siis ole asiantuntija tässä asiassa, mutta mulle kyllä aivan hyvin välttää vaikka Tiimarin kynttilät. Sen lisäksi, että tilasin jo viidelläkympillä noita kyntsyjä, mua painostettiin erittäin kovasti ostamaan yks sellanen Hurricane-lyhty, jota oon aina katsonut sillä silmällä, mutta hintansa takia on jäänyt ostamatta. Nyt se olisi ollut tarjouksessa, mutta siltikin vielä jotain kuuskymppiä... Sain pidettyä pääni ja olla ostamatta sitä, mutta ens perjantaina olis sitten toiset kyntsykutsut, joihin mun pitäisi mennä ja joissa arvatenkin jatketaan painostusta. Vihaan tuollaista väkisinmyyntiä. Tiedän, että se on tuloksekasta, mutta suoraan sanottuna en siedä sellaista. Jos jossain kaupassa esimerkiksi on myyjä, joka harrastaa samaa, lopetan käymästä siinä liikkeessä, vaikka tuotteet olisivatkin sellaisia, joista pidän. Oon oikeesti huono sanomaan ei, joten ennemmin välttelen kyseistä paikkaa. Mun mielestä myös pitäisi oikeasti ymmärtää, että jos jo kerran kieltäytyy, ei tarvitsisi jatkaa tuputtamista. Ja kiinnostaako mua saako joku toinen emännänlahjan vai ei?! Eli ei, ei  mua kiinnosta ruveta kasvattamaan mun tilausta yli puolella sen takia. Vaikka tää mun kaverini on tosi kiva, en ihan ain allekirjoita kaikkia sen juttuja ja tää tällainen pakkomyynti kavereille on musta rasittavaa. Mun äiti kans sanonut yhdelle sen ystävälle, joka myy lehtiä puhelimitse, että muuten saa soitella, mutta lehtientilausasioissa ei. Tosin mun äiti ei lehtimyyjien kanssa jääkään juttelemaan, se lyö yleensä luurin korvaan ;) Eikä sille ryppyillä muutenkaan. Mä olen kyllä kuin joku mies, joka ei osannut sanoa ei. Hemmetti.

Tänään mun piti aloittaa koko kevään kestävä tanssiminen, mutta en mä jaksanut lähteä. Inhoan nyt itseni sen takia. Vituttaa. Oon sitten rittänyt kompenoida sitä tekemällä jotain hyödyllistä ja nyt on tiskattua ja pesty kaksi koneellista pyykkiä. Vieläkin vituttaa. Näissä tunnelmissa on hyvä lopettaa: Viivi ja Wagner